top of page
Hertsilogo.png
  • YouTube

Avittamo tuotti Hertsille esittelyvideon liiketilavuokrauksen tueksi

Kesäkuussa 2020 kuvattu video esittelee sympaattisen kauppakeskus Hertsin sijainnin, liiketiloja sekä kauppakeskuksen viihtyisyyttä. Projektin alussa, kauppakeskuksen vielä ollessa rakennusvaiheessa, kävimme tutustumassa kauppakeskukseen. Käynnin pohjalta teimme käsikirjoituksen videoon, suunnittelimme lentoreitin sekä valitsimme kuvattavat alueet sisältä ja ulkoa.

Hertsi_drone.PNG

Herttoniemi & Hertsi

Itse kuvauspäivänä kuvaaminen sujui hyvin. ”Video on sujuvan näköinen, sillä liikesuunta videossa on koko ajan eteenpäin. Videota katsellessa tuntuu kuin olisi itse Hertsissä shoppailemassa” - kiteyttää videon ”pääarkkitehtina” toiminut Lauri Karjalainen.

Edellä mainitun videon lisäksi Avittamo teki Hertsille myös oman YouTube-kanavan sekä optimoidut sisällöt videon raakamateriaaleista heidän sosiaalisen median kanaviinsa.

Hertsi_ovi.PNG

Hertsin sisäänkäynti

Hertsi_sisältä.PNG

Hertsi sisältä

”Asiakkaalta on tullut videosta ja some-sisällöistä positiivista palautetta. Kaiken kaikkiaan koko projekti oli onnistunut, Lauri teki erinomaista jälkeä alusta loppuun asti.” - toimitusjohtaja Päivi Kekkonen-Karjalainen summaa projektia. ”On ollut mukava tehdä yhteistyötä Hertsin ystävällisen tiimin kanssa” - koko Avittamon projektitiimi toteaa.

Kaupallinen toimisto Avittamo Oy

Uurrekuja 3, 01650 Vantaa

+358 (0)50 428 0964

avittamo@avittamo.fi

Tietosuojaseloste

Rekisteriseloste

Seuraa meitä somessa

Sosiaalisen median kanavissamme kerrotaan ajankohtaisista asioista, esitellään tuottamaamme designia ja kurkistetaan kulissien taakse. Löydät meidät Facebookista, Instagramista ja Linkedinistä.

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • LinkedIn - White Circle

@avittamo

LK_valkoinen_rgb.jpg

© Kaupallinen toimisto Avittamo Oy

bottom of page